Grillaukseen ja paistamiseen molempiin pätee sama lainalaisuus: kun lihaa paistetaan erittäin kuumalla alustalla, se voi muodostaa karsinogeenisiä yhdisteitä. Näitä karsinogeenisiä ainesosia ovat mm. polyaromaattiset hiilivedyt, joita muodostuu kun lihasta irtoava rasva putoaa alla oleviin liekkeihin tai hiiliin ja nousee liekin mukana, tarttuen takaisin lihan pintaan. PAH-yhdisteitä muodostuu myös savustettaessa. Yleisesti ottaen on järkevää kiinnittää huomiota siihen, että grillattaessa ruoka ei kärvenny ja hiilly liikaa - näin sekä maku että terveellisyys säilyvät.
Karsinogeenejä vastaan voi myös taistella tietyin ruoka-ainein: valkosipuli, rosmariini, basilika, minttu, oregano ja oliiviöljy vaikuttavat tutkimusten mukaan vähentävän karsinogeenien muodostusta. Myös marinadilla voi olla vastaava vaikutus. Antioksidantteja sisältävien juomien nauttiminen grilliruokien kanssa voi vähentää myös altistusta karsinogeenisille yhdisteille - tällaisia juomia ovat mm. teet. Grillauksella on myös terveyden kannalta edullinen puoli: jos lihan sisältämän kovan rasvan annetaan valua pois grillauksen aikana niin ateriat muodostuvat kevyemmiksi kuin monella muulla tavoin valmistettuna.

![]() |
Kuva: Brian Chu |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti